Pää kylmänä
Rukan kisaviikonloppu ei tarjonnut osaltani riemun kiljahduksia. 71. sija on tuloslistan kolmannella tai neljännellä sivulla, joten jatkossa on vain yksi suunta: ylöspäin. Piste.
Sunnuntain 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa meni kaikki mahdollinen pieleen. Ero kärkeen oli ainoa positiivinen asia mikä kisasta jäi käteen. Alle kaksi minuuttia on vielä edes jollakin tavalla siedettävissä, sillä kisan aikana kerkesin jo päätyä omien laskujeni mukaan noin kahden tunnin tappioon. Se sarkasmista.
Ei kunto viikossa katoa ja tästä jatketaankin maajoukkueen johdolla keskiviikkona 2.12. kohti Sveitsin Davosia. Siellä on tarkoituksena harjoitella laadukkaasti 1600 metrin korkeudessa, joka on tässä vaiheessa kisakautta erittäin tärkeää, ja kilpailla 12.12. vapaalla hiihtotavalla 15 kilometriä. Toivottavasti auringon paiste ja kimaltava lumi on Davosissa vastassa, sillä kaamos ja vesisade ovat yhdessä tehneet tehtävänsä Keski-Suomen aamuissa. Tuntuu aamuisin etteivät päivät tahdo käynnistyä edes aamukahvin avulla.
Rukan maailmancupviikonlopusta täytyy vielä mainita pari asiaa: Ensimmäinen merkillepantava asia oli paikalla olleen yleisön määrä koko kisaviikonlopun ajan. Koskaan oman urani aikana eivät Rukan maailmancupkisat ole houkutelleet paikalle noin paljon kovasti omia urheilijoita kannustavaa yleisöä kuin viime viikonloppuna. Siinä erittäin positiivinen merkki koko hiihtourheilulle. Ja toinen asia liittyy allekirjoittaneen ja erään hiihtolegendan kohtaamiseen viime lauantaina. Tapasin nimittäin ensimmäistä kertaa Ruka hiihtostadionin tuntumassa itse Kalevi "Susi-Kalle" Oikaraisen. Lyhyen keskustelumme päätteeksi "Susi-Kalle" kätteli jämäkästi, katsoi silmiin totisesti ja antoi yhden ainoan neuvon: "Pidä poika pää kylmänä."
Tuon neuvon turvin pääsee jo pitkälle. Sekä tappion että menestyksen hetkellä.
-Matti
Kuva Davosin MC- viestistä 12/07. copyrights Aapo Laiho.

