Onnistumisia
Joulukuun toinen päivä alkanut reissu Davosissa on tarjonnut paljon onnistumisen elämyksiä. Jo kauden alussa pohdin joulukuun korkeapaikanleirin olevan erittäin tärkeä harjoittelujakso koko kauden onnistumisen kannalta. Nyt laadukasta harjoittelua on takana suunnitellusti ja lisäksi viime lauantain maailmancupin kisasta muodostui urani ensimmäinen suuri voitto. Sain myös kisan jälkeen pukea päälleni maailmancupin johtajan keltaisen liivin, yhden yön ajaksi.
Kisasuorituksesta voi vielä jälkeenpäin todeta, että siinä olivat voittoon tarvittavat elementit kasassa. Suksi toimi loistavasti, kierrosajat olivat nousujohteiset ja kroppa toimi hyvin 1600 metrin korkeudessa. Ensimmäistä kertaa oman urani aikana sain jättää maailmancupkisassa voimia varastoon. Tästä on hyvä jatkaa.
Ensi viikonloppuna vuorossa on viimeiset maailmancupkilpailut Slovenian Roglassa ennen joululomaa. Ohejlmassa sunnuntaina 30 kilometriä perinteisellä hiihtotavalla yhteislähdöllä. Kisa hiihdetään 2,5 kilometrin radalla ja kisan aikana on kolme kirimaalia, joissa kolmelle parhaalle on jaossa 15, 10 ja 5 maailmancuppistettä normaalien lopputulosten perusteella jaettavien pisteiden lisäksi. Sitä missä kohtaa kirimaalit ovat, en onneksi edes vielä tiedä. Joka tapauksessa, luvassa on mitä suuremmalla todennäköisyydellä massahiihtoa ja sanalla sanoen posketonta sohlaamista. Sitä ennen harjoittelen maajoukkueen mukana ja nautin vuoristoilmasta Sveitsin Davosissa.
-Matti
![]()
Maailmancupin tulokset, tilastot ja kilpailujen järjestäjien virallisten kisasivujen linkit löytyvät osoitteesta: http://www.fis-ski.com/
Kannattaa myös vierailla oheisen linkin kautta: http://www.youtube.com/watch?v=k0Rlr67TEo0

