Matti Heikkinen Logo

Kalsaripäivä

Davos on jäänyt taakse 13 tunnin bussimatkan myötä. Davos-Venetsi-Ljublajana-Rogla-pikavuoro toi maajoukkueen reilun 1500 metrin korkeudessa sijaitsevaan Slovenian ykköshiihtokeskukseen. Matkalta huomioitakoon, että Venetsiassa kehämoottoritieojan penkalla kasvanut nurmikko vihersi.

Ympäristö kisapaikalla vaikuttaa talviselta. Lunta maassa noin 25 senttiä, pakkasta reilusti yli 10 astettta ja luvassa viikonlopuksi kylmenevää ja tuulista säätä. Tänään perjantaina on ohjelmassa niin sanottu kalsaripäivä eli lepo, sisältäen kevyen hölkkälenkin. Menossa oleva Keski-Euroopan reissu on alkanut 2.12., joten ajetut kilometrit sekä ladulla että tiellä alkavat väistämättä näkymään silmienalusissa. Tällöin on hyvä keventää reeniä, levätä ja näin varmistaa ettei takki ole täysin tyhjä ennen sunnnutaina ohjelmassa olevaa 30 kilometrin kilpailua. Onneksi lepäämistä on tullut harjoiteltu myös kesän harjoituskauden aikana 5+2 rytmityksen myötä. Välillä lepääminen on vaikeaa, varsinkin hotellissa asuessa, kun ylimääräistä tekemistä ei runsain mitoin tarjolla. Lauantaina perusrutiinit: pakkaskelin suksien testaamista, latuun tutustuminen ja koneen aukaisu reipasvauhtisen hiihdon avulla.

Viikonlopun kisoihin valmistautumisen voi aloittaa osoitteesta: http://www.rogla.eu/

-Matti

Kuvagalleria