SM-kisaviikonloppu
Kauden 2009-2010 kisat on omalta kohdaltani hiihdetty historiaan. On vähitellen aika suunnata ajatukset huhtikuun ajaksi lomatunnelmiin ja kerätä nälkää tulevaan Holmenkollenin MM-kisakauteen.
Viime viikonloppuna hiihdettiin Kontiolahdella SM-mitaleista parisprintin, 4x10 kilometrin viestin ja 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailuissa. Alla lyhyt kooste viikonlopun saldosta:
Parisprintti (2x3x1,7km) vapaa hiihtotapa: Lähdimme yhdessä parini Niklas Collianderin kanssa puolustamaan viime vuotista VHS:n saavuttamaa pronssia. Mitali jäi tällä kertaa saavuttamatta ja loppusijoitus oli 6., noin 8 sekuntia voittaneen Vuokatti Ski Team Kainuun perässä. Totesimme Niklaksen kanssa kisan jälkeen, ettei kumpikaan pystynyt mitalin saavuttamiseksi vaadittuihin ratkaisuihin kisan aikana. Parisprintin SM-mitalit ratkotaan muuten ensi vuonna Kuopiossa.
4x10km viesti: VHS:n joukkue muodostettiin tänä vuonna kauaskantoisen ajatusmallin pohjalta. Collianderin ja allekirjoittaneen lisäksi 2. ja 3. osuuksilla niin sanotusti "ajettiin sisään" seuran omia vielä juniorisarjoissa kilpailevia hiihtäjiä. Olli Hiidensalo ja Niko Olin suoriutuivat yleisen sarjan tulikokeistansa kunnialla ja joukkueemme loppusijoitus oli mukavasti 12. Siitä on hyvä jatkaa.
50 kilometriä perinteinen väliaikalähtö: Vesisade ja +3 astetta, siinä kestävyysurheilun juhlaa parhaimmillaan. Raskas olosuhde loi haastavat puitteet päättää kisakausi. Ennen kilpailua asetin itselleni yhden ainoan tavoitteen: nousujohteisen hiihdon. Urani aikana olen osallistunut ennen Kontiolahtea yhteensä viiteen 50 kilometrin kilpailuun. Saldona neljä totaalista "sippaamista" ja yksi totaalisesta sippaamisesta seurannut keskeytys. Tämän vuoksi halusin haastaa itseni tällä kertaa mittaamaan rajani hieman eri tavalla ja hakemaan oppia tulevien vuosien 50km:n kisoihin. Sunnuntain kisassa loppusijoitus oli 13., kaukana kärjestä. Viimeinen 10 kilometriä taisi olla kärkivauhtia, mutta siitähän ei tunnetusti palkintoja jaeta. Kisa oli kuitenkin positiinen kokemus ja erittäin positiivista oli myös VHS:n mitalikannassa pysymisestä huolehtineen Niklas Colliander viisas, nousujohteinen hiihto. Niklas otti uransa ensimmäisen henkilökohtaisen SM-mitalin 3.sijansa myötä.
Aion vielä hiihtää pääsiäisen yli rauhallisia lenkkejä ja nauttia hyvistä lumiolosuhteista. Sen jälkeen on aika laittaa suojaparafiinia suksiin ja tehdä yhteenveto kauden aikaansaannoksista. Niistä lisää tekstiä luvassa kevään kuluessa.
-Matti
Oheisesta linkistä löytyy Kontiolahden SM-hiihtojen tulokset: http://www.biathlon-kontiolahti.fi/smhiihdot2010/tulokset.html

